Monday, August 31, 2015

Ekat päivät

Kolme lentoa tuntuivat aika helpoilta loppujen lopuksi. Ainoa ongelma oli se, etten millään ehtinyt viimeiselle lennolle Calgarystä Saskatooniin, sillä maahanmuuttotoimistossa lentokentällä meni tuskastuttavan paljon aikaa. Lopulta pääsin ysin jälkeen Saskatooniin, missä vastassa oli tutori, joka oikein kädestä pitäen otti vastaan ja näytti mistä saan taksin ja muutaman paperin. Yliopiston kustantamassa hotellissa meni ensimmäinen yö ja uni maitti.

Tämä on caption.

Seuraavana aamuna kampukselle ja omaan huoneeseen. Siellä Kalen jo epäpakkasi kamojaan äitinsä kanssa. Ja kamaa oli paljon. Hän asuukin täällä seuraavat neljä vuotta, kun minä taas vaan neljä kuukautta. 

Huoneen oma puoli.
Jonkin verran on ehtinyt tutustua jengiin täällä. Ensimmäiseksi kyllä pariin muuhun suomalaiseen jätkään. Eilen illalla pidettiin hauskaa muutaman muunkin kanssaopiskelijan kanssa ja seikkailtiin kampuksella yöhön asti. Semi-hyvillä fiiliksillä jatketaan. Aye?

No comments:

Post a Comment