Ääripäitä sosialisoinnissa

Mietin, että voin kirjoittaa tänne totuutta kaunistellen, mutta se ois liian tylsää. Hienoa ja monella tapaa upeeta se ois, mutta ei elämä oo sellasta aina.

Kampuksen keskellä

Kavereiden tekeminen on aina ollut vähän haastavaa mulle ainakin jollain tasolla. Oon ihan mahtava pääsemään siihen vaiheeseen, että moikataan käytävällä ja hymyillään varovaisesti. Saatan jopa keskustella jonkin verran kuulumisista lempi NHL-joukkueesta, mutta kun pitäisi päästä sen tason yli, tulee vaikeuksia. Pitäis sopia yhteistä tekemistä tai jotain muuta, miten kaverisuhde etenisi. Näin oon ainakin kuullut sen menevän.

Pahimmillaan tuntuu vain, ettei saisi kunnon kontaktia tapaamiin ihmisiin. On se sitten kielimuuria, kulttuurimuuria tai sitten vain mun omaa muuria. Kaikkien kaveri en haluakaan olla, mutta vähän paremmat prosentit kelpaisi. Asiaa vaikeuttaa sekin, kun näkee miten jotkut osaavat kavereiden tekemisen taidon eksponentiaalisesti paremmin. He saavat sen näyttämään helpolta. Tiedän teoriassa miten se tehdään. On vaarallista alkaa sanomaan, että "en vain ole x:n kaltainen ihminen". Siitä voi syntyä itsensä toteuttava premissi. Noin tekee kuitenkin mieli sanoa. Tämä on yksi puoli.

Eilen oli kuitenkin myös tosi erinomainen päivä sosialisoinnin kannalta. Edwards School of Businessin jonkinmoinen opiskelijayhdisys järjesti "Big buddy, little buddy" -tapahtuman. Big buddyt olivat vanhempia opiskelijoita kolmannelta tai neljänneltä vuosikurssilta ja Little buddejä oltiin me eli uudet opiskelijat. Mun Big buddy oli Callen, joka tarjosi kyydin House partyyn, juomia ja vielä safkat mäkkäristä illan päätteeksi. House partyssa oltiin omakotitalon pihalla, missä soi samanlainen musa, jota Suomessakin kuulee. Onpas globaalia. Kohokohta oli kuitenkin klassinen beer pong -peli, jota pelasin jopa neljä peliä. Voitot taisi olla 2-2.

Se kuuluisa beer pong

Big buddy ja little buddies

Tulin tunnetuksi nimellä Mr. Finland, sillä Roope oli liian vaikea nimi ja jokin tylsä Robert tai Rob muunnelma ei innostanut ihmisiä. No, ei paha. Ilta loppui kuin käsikirjoitetusti parin poliisin paikalle tuloon. Party's over guys. Ei siinä mitään, kello alkoikin olla jo kotiin menon verran ja kytät olivat mukavia jopa Kanadan skaalalla.

Siinä oli sitä toista puolta. Millaiseenkohan lopputulemaan tässä pääsisi? Kai se on jotain harmaalta alueelta, sillä sieltä ne vastaukset yleensä löytyy. Pitäisi pystyä olla yksinkin, mutta ei jäädä siihen mielentilaan. Täytyisi panostaa parhaansa mukaan siihen sosialisointiinkin. Se on se, missä parannettavaa kaiketi on.