Arkea?

Reilu pari viikkoa on nyt takana, joten tuntuu, että arki alkaa rullamaan alun orientaatioiden ja muiden erikoisuuksien jälkeen. Mutta mistäs se arki sitten koostuu?

Ensimmäiseksi tulee opiskelu tai niin pitää ainakin sanoa. Kursseja mulla on neljä, jota eräs suomalainen vaihto-oppilas, joka oli täällä viime vuonna suositteli. Viisi olisi kunnianhimoinen tavoite, mutta kun on uudessa ympäristössä, uudessa maassa, uusien ihmisten kanssa, on hyvä pitää koulurasitus helpohkona. Vaikeaa kyllä vielä sanoa paljonko opiskeluun menee aikaa kaiken kaikkiaan. Itse luonteja on noin 12 tuntia viikossa. Siihen päälle tulee vielä se omatoiminen opiskelu eli tehtävät ja kokeisiin luku.

Seuraavana mieleen tulee syöminen. Mulla on Meal Plan yliopiston ruokalaan. Sillä saan 17 annosta viikossa. Käytännössä se tarkoittaa kolmea ateriaa arkipäivänä ja kahta viikonlopun päivinä. Nerokkaimmat matikkahiket laskivat, että tuostahan tulee 19. Totta. Eli kaksi ateriaa pitää jättää väliin eli syödä muualla tai sitten maksaa ekstraa ja syödä ne siellä ruokalassa. Ruoka on mun mielesta hyvää. Kirjoitin jo erinomaista, mutta pyyhin sen pois. On eri salaatteja, riisiä, perunoita, ranskalaisia, pizzoja, pastoja, lihoja, kanaa, jälkkäreitä ja jopa sushia. Eri päivinä eri vaihtoehtoja, mutta aina löytyy jotain hyvää syötävää.

Puuro maistuu aamulla. Joku muu sotki.

Jäljelle jää erinäinen muu toiminta. Tähän mennessä se on koostunut bileistä, kuntosalilla käymisestä, erilaisista koulun tapahtumista ja koneella dataamisesta. Ainiin, kävin jooga ja meditaatio -tunnilla, jolle päätin osallistua hetken mielijohteesta "kerhojen" esittelypäivänä. En oikein taipunut, mutta oli miellyttävää. Meditointi on kiinnostanut ennestään ja nyt sitä pääsi kokeilemaan ohjaajan ohjeistamana. Lauantaisin on harrastejalkapalloa, jonne ajattelin mennä katsastelemaan, miten pallo pysyy jaloissa. Tuun siis takas buffina ja henkisesti sharpimpana kuin koskaan!

Armoton saavutushylly

 Pakko vielä mainita absurdista, mutta mahtavasta fiiliksestä, jota pääsee välillä kokemaan, kun siirtyy tunnilta toiselle kampuksella, jossa tuhannet opiskelijat tekevät samaa kiprakassa, mutta lämpimässä Kanadan säässä. Ihan niin kuin leffoissa, vaikka "sen oikean" Jenkkien sijasta ollaankin vain Kanadassa.

Ääripäitä sosialisoinnissa

Mietin, että voin kirjoittaa tänne totuutta kaunistellen, mutta se ois liian tylsää. Hienoa ja monella tapaa upeeta se ois, mutta ei elämä oo sellasta aina.

Kampuksen keskellä

Kavereiden tekeminen on aina ollut vähän haastavaa mulle ainakin jollain tasolla. Oon ihan mahtava pääsemään siihen vaiheeseen, että moikataan käytävällä ja hymyillään varovaisesti. Saatan jopa keskustella jonkin verran kuulumisista lempi NHL-joukkueesta, mutta kun pitäisi päästä sen tason yli, tulee vaikeuksia. Pitäis sopia yhteistä tekemistä tai jotain muuta, miten kaverisuhde etenisi. Näin oon ainakin kuullut sen menevän.

Pahimmillaan tuntuu vain, ettei saisi kunnon kontaktia tapaamiin ihmisiin. On se sitten kielimuuria, kulttuurimuuria tai sitten vain mun omaa muuria. Kaikkien kaveri en haluakaan olla, mutta vähän paremmat prosentit kelpaisi. Asiaa vaikeuttaa sekin, kun näkee miten jotkut osaavat kavereiden tekemisen taidon eksponentiaalisesti paremmin. He saavat sen näyttämään helpolta. Tiedän teoriassa miten se tehdään. On vaarallista alkaa sanomaan, että "en vain ole x:n kaltainen ihminen". Siitä voi syntyä itsensä toteuttava premissi. Noin tekee kuitenkin mieli sanoa. Tämä on yksi puoli.

Eilen oli kuitenkin myös tosi erinomainen päivä sosialisoinnin kannalta. Edwards School of Businessin jonkinmoinen opiskelijayhdisys järjesti "Big buddy, little buddy" -tapahtuman. Big buddyt olivat vanhempia opiskelijoita kolmannelta tai neljänneltä vuosikurssilta ja Little buddejä oltiin me eli uudet opiskelijat. Mun Big buddy oli Callen, joka tarjosi kyydin House partyyn, juomia ja vielä safkat mäkkäristä illan päätteeksi. House partyssa oltiin omakotitalon pihalla, missä soi samanlainen musa, jota Suomessakin kuulee. Onpas globaalia. Kohokohta oli kuitenkin klassinen beer pong -peli, jota pelasin jopa neljä peliä. Voitot taisi olla 2-2.

Se kuuluisa beer pong

Big buddy ja little buddies

Tulin tunnetuksi nimellä Mr. Finland, sillä Roope oli liian vaikea nimi ja jokin tylsä Robert tai Rob muunnelma ei innostanut ihmisiä. No, ei paha. Ilta loppui kuin käsikirjoitetusti parin poliisin paikalle tuloon. Party's over guys. Ei siinä mitään, kello alkoikin olla jo kotiin menon verran ja kytät olivat mukavia jopa Kanadan skaalalla.

Siinä oli sitä toista puolta. Millaiseenkohan lopputulemaan tässä pääsisi? Kai se on jotain harmaalta alueelta, sillä sieltä ne vastaukset yleensä löytyy. Pitäisi pystyä olla yksinkin, mutta ei jäädä siihen mielentilaan. Täytyisi panostaa parhaansa mukaan siihen sosialisointiinkin. Se on se, missä parannettavaa kaiketi on.